ivan2000

Ivan Kaksituhatta on muuttanut. Uutta ja ehompaa blogia pystytetään osoitteessa katakombi.org



19. April 2006

Uudet tuulet

Filed under: Yleinen diibadaaba

Olen palannut takaisin hiukan pitkäksi venähtäneeltä pääsiäistauolta. Maaseudun rauhassa pyörittelin kuitenkin ajatuksiani ja visioni tämän blogin tulevaisuudesta vierähti askeleen eteenpäin. Kevään ja kesän myötä uudistuksia on luvassa; muutto omaan palvelintilaan ja übertrendikkään tumblelogin aloittaminen tähän rinnalle ovat ainakin suunnitelmissa. Lisäksi uusi työpöydällä lojuva ulkoasu alkaa viimein miellyttää silmää, joten rysäytetään ne kaikki kehiin sitten samalla kertaa. Ehkäpä siinä juuri kesän kynnyksellä.

Google Analytics kertoo, että lukijakanta on ollut kokoajan kasvamaan päin. Muutama käsittämättömän hurja piikkikin sinne on sattunut. Kiitos erityisesti blogrolleihinsa minut lisänneille Vesalle ja Olrikille (vinkatkaahan jos teitä on muitakin). Juuri pääsiäisen aikana molemmat kirjoittivat hyvin osuvasti:

Helvetin inflaatio (Oikea tulkinta -blogi)

Jeesuksen ylösnousemuksen merkitys (Uskon ja ajattelun puolesta -blogi)

5. April 2006

Jumala-ilta TV2:ssa

Filed under: Kristinusko, Media

Ajankohtaisen kakkosen Jumala-ilta eilen TV2:ssa esitteli varsinaisen aatteiden kavalkaadin. Kovin syvälle noin suurella ja räikeällä porukalla ei voi ollettaakaan päästävän. Illan nimestä huolimatta keskutelua käytiin enemmän ihmisistä, heidän suhteistaan ja ymmärryksestään. Vaikea Jumalasta on salamarepliikkitasolla keskustellakaan, jos joukossa on monta, jotka eivät edes usko Hänen olemassaoloonsa.

Jokainen voi itse katsoa keskustelun yllä tarjoamastani linkistä. Minussa ohjelma herätti ainakin kysymyksen: miten kristityn pitäisi esiintyä keskuteluohjelmissa?

Elävä Sana -seurakunnan tyypit käyttivät tilaisuuden hyväksi ja evankelioivat. Niin tärkeää kuin se onkin, olisi silti hyvä vastata esitettyyn kysymykseen. Teologisen instituutin Timo Eskola vastasi tarkasti esitettyihin kysymyksiin ja argumentoi kommenttinsa hyvin, mutta ei kiihkeätahtisessa ja jokseenkin pinnallisessa keskustelussa saanut paljon puheenvuoroja. Mutta olisiko hänen näkemyksiään edes mahdollista esittää ytimekkäämmin ja kansantajuisemmin? Markku Koivisto teki hyviä vastakysymyksiä, mutta vastasi hänelle esitettyihin kysymyksiin tavalla, joka lähinnä hämmentää ei-uskovaa. Omiin tunteisiin ja kokemuksiin vetoaminen ei ole suurin valtti silloin, kun vastapuoli pyytää faktoja. Arkkipiispa Paarma puhui uskontojen puolesta yleisesti, mutta ei voinut ottaa henkilökohtaisesti kantaa esimerkiksi homoliittojen kirkolliseen siunaamiseen. Virkamiesmäisellä otteella ei varmasti kerätä yleisön sympatioita.

En todellakaan tiedä vastausta kysymykseeni. Sen tiedän, että tällaiset ohjelmat ovat kristityille tilaisuuksia, joita ei kannata jättää käyttämättä.

Sen olisin ainakin halunnut sanoa homoliittojen siunaamisia käsitelleeseen keskusteluun, että eivät uskovaiset todellakaan pidä homoseksuaaleja yhtään huonompina ihmisinä, eikä kristityn homon tarvitse kaivautua maan alle. Joku kristityistä olisi voinut kertoa olevansa yhtä syntinen kuin homoseksuaalikin. Pointtihan on kuitenkin se, että me kaikki tarvitsemme armoa, mutta ei armolla ole enää mitään arvoa, jos kirkko alkaa siunata synnin. Kyllä syntisiä kirkossa siunataan - yhtälailla heteroja ja homoja - mutta ei heidän syntejään. Sen sijaan synteihin tarjotaan katuvalle anteeksiantamusta.

2. April 2006

MTV3 uutisoi uskon suhteesta onnellisuuteen

Filed under: Elämä, Kristinusko, Media

MTV3:n kysely suomalaisten onnellisuudesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä on mielenkiintoinen. Kuten arvata saattaa, onnellisuutta lisäävät mm. harrastukset, läheiset ihmissuhteet ja rakkaus. Varakkuudellakin on merkitystä suomalaisten onnen kokemukseen. Yllättävää kuitenkin on miten rohkeasti MTV3 uutisoi uskon vaikuttavan onnellisuuteen. Onnellisuusbarometrin mukaan usko Jumalaan on suomalaisten suurin ilon ja onnen aihe!

- Uskovaisiksi itseään kyselyssä kuvanneet kokivat itsensä keskimääräistä onnellisemmiksi. Erityisesti kyselyyn vastanneiden miesten mukaan usko (Jumalaan) oli keskeinen tekijä onnellisuuden taustalla, Kymmenen uutiset kertoo.

Tampereen yliopiston psykologian professori Markku Ojanen sanoo yleisten tutkimustulostenkin osoittavan, että uskoivaiset ihmiset ovat keskimäärin onnellisempia kuin ei-uskovaiset.

MTV3 Netti-tv:stä voi katsoa Kymmenen uutisten pätkän ilmaiseksi.

31. March 2006

Rakentavia ratkaisuja

Filed under: Kristinusko

Naispappeuden vastustajia ollaan laittamassa kirkossa koville. Ehkä olisi löydettävissä rakentavampiakin toimintatapoja, kuin mitä piispa Mikko Heikka on työryhmänsä kanssa ehdottanut. Tuntuu todella kummalliselta, että juuri ne henkilöt, jotka ajattelevat kirkon virkakysyksestä samoin kuin ylivoimaisesti suurin osa koko kristikunnasta, eivät saisi enää toimia Suomen ev.lut. kirkossa. Samaan aikaan kylliäiset sun muut saavat opettaa harhaoppiaan, eivätkä piispat puutu asiaan mitenkään.

Suomen ev.-lut. kirkko avasi papinviran myös naisille vuonna 1986. Seurakunnissamme on edelleen huomattava joukko pastoreita, muita työntekijöitä ja seurakuntalaisia, jotka eivät pidä naispappeutta Jumalan sanan mukaisena ratkaisuna ja toimivat tämän käsityksensä mukaisesti. Piispa Mikko Heikan johtama työryhmä on tehnyt toimenpide-ehdotuksia tämän ongelman ratkaisemiseksi. Työryhmä ehdottaa mm. pakottamista, esimiesten kanteluja ja rangaistuksia, jopa virasta erottamista. Piispat käsittelevät näitä ehdotuksia piispainkokouksessa syyskuussa 2006. Mielestämme työryhmän ehdotukset eivät ole kirkon tapa hoitaa Raamatun ymmärtämiseen liittyviä ongelmia.

Jos sinäkin toivoisit, että kirkko tekisi rakentavampia ratkaisuja naispappeusasiassa, käy kirjoittamassa nimesi seuraavassa osoitteessa:

www.rakentaviaratkaisuja.fi

Kyse ei ole naispappeuden vastustamisesta, vaan siitä miten 2000 vuotta voimassa olleen virkanäkemyksen edustajiin kirkossa tulisi suhtautua. Vaarana on, että heidät ajetaan ulos kirkosta 20 vuotta sitten keksityn uuden virkanäkemyksen takia.

Parissa päivässä allekirjoittaneita on tullut jo 2400!

23. March 2006

Ev.lut. kirkon tulevaisuus

Filed under: Kristinusko

Miten kauan kirkon konservatiivit aikovat sivusta seurata tapahtuvaa maallistumista? Saadaanko kokoon yhteinen uudistusrintama, joka kääntäisi kirkon suunnan takaisin kohti isiemme uskoa? Missä menee se raja, jolloin eksyvät kirkon kyydistä on hypättävä, vai ajetaanko Raamatun sanaan uskonsa perustavat väkisin pois jo ennen sitä?

Näihin kysymyksiin kyselin vastausta uskojarukous.net -sivuston foorumilla ja mielenkiintoista keskustelua on syntynyt…

21. March 2006

Kirkon taisteltava evoluutiouskontoa vastaan

Kirkon ihmiset usein valittelevat kirkon huonoa julkisuuskuvaa, ja onhan se totta, että jokapäiväinen auttamistyö ja kaikki ne pienet hyvät teot jäävät mediassa skandaalien varjoon. Mutta se vain on fakta, että jos mielii saada mediassa näkyvyyttä (muutakin kuin negatiivistä) täytyy tehdä jotain todella suurta.

UPM:n irtisanomisten yhteydessäkin on paljon pyydetty kirkolta jonkinlaista kannanottoa. Olen ymmärtänyt, että kansa haluaisi kirkon käyvän taistoon materialistista maailman kuvaa vastaan. Mutta mistä näin suuri tehtävä voitaisiin aloittaa? Aivan alusta tietenkin. Viimeksi viikko sitten kuulin eräänkin papin vastaavan kysymykseen “mikä ihminen on?” kylmästi “biologinen möykky”. Kirkon tulisi nimenomaan vastustaa tällaista evoluutiouskonnon jo ala-asteikäisille lapsille syöttämää propagandaa. Sen tulisi julistaa, että ihminen on Jumalan luoma ja meidän jokaisen elämällä on tarkoitus. Ei kirkolla ole mitään merkitystä mediassa, eikä muutenkaan, jos se vain myötäilee yhteiskuntaa. Kirkon tulee ottaa rohkeasti kantaa esimerkiksi siihen, mitä lapsillemme opetetaan heidän alkuperästään. Tällä en tarkoita uskonnon opetuksen tuomista biologian tunneille, vaan evoluutioteorian kyseenalaistamista ja toisenkin vaihtoehdon tarjoamista.

Think Twice studiobloggaa

Filed under: Musiikki

Kolmatta albumiaan äänittämässä oleva Think Twice pitää videoilla rikastettua studioblogia Finnvoxin uumenista.

Edelliseltä albumilta löytyy muutama biisi, jotka saavat vieläkin kylmät väreet pintaan. Paketti oli kuitenkin jokseenkin epätasainen, eikä sitä kokonaisuudessaan jaksa kovin paljon lautasella pyöritellä. Mielenkiinnolla odotan juhannuksena julkaistavaa uutukaista.

14. March 2006

Nousiko Jeesus kuolleista?

Filed under: Kristinusko

Jos Jeesuksen ylösnousemuksen historiallisuus epäilyttää, kannattaa lukea Leif Nummelan luento aiheesta:

Nousiko Jeesus kuolleista?

13. March 2006

Kansa uskoo kreationismiin, mutta ID on aivan eri asia

Satuin kuulemaan tänään junassa välillä Tampere-Helsinki mielenkiintoisen keskustelun. Ulkomailla asuva isoäiti tapasi pitkästä aikaa lapsenlapsensa, joka pian väittelee tohtoriksi biologian alalta. Hyvin pian isoäiti esitti kysymyksen:

- Et kai sinä nyt sitten siihen ole alkanut uskoa, että me oltaisiin apinoista peräisin?

Nuori mies kierteli ja kaarteli - yritti mahdollisimman vaikeasti vastata, että uskoi evoluutioon - jottei loukkaisi isoäitiä. Ensin hän kertoi kuinka työn puolesta se on pakko ottaa vakavasti. Sitten höpisi pitkään geenikartoista sun muista. Kun mummo ei tuntunut vakuuttuvan, hän vielä vähän nollasi vastapuolta.

- Se Genesishän on kuitenkin ihmisten kirjoittama ja varmaan ihan pilke silmäkulmassa ovat sen tehneet. Evoluutio on totta yhtä varmasti kuin vesi on märkää, uhosi poika jo lopuksi.

Mummo nauroi biologin vastauksille esteettömästi.

- Voi sinnuu! Minä kuule luotan sellaseen yksinkertaseen uskoon. Sellasen isä minulle opetti. Hyvin oon kuule pärjänny, eikä oo tarvinnu tehdä asioista nii kamalan vaikeita. Etkö sinä sitten ollenkaan Raamattuun usko?

Nuori mies vilkuili ympärilleen, änkytteli kauan aikaa, eikä pystynyt vastaamaan ollenkaan. Hän yritti moneen kertaan vaihtaa puheenaihetta, mutta aina isoäiti toi kiusallisen aiheen takaisin. Kun juna jo saapui Helsinkiin, ei isoäiti ollut saanut kysymykseensä vastausta. Lapsenlapsi katseli kovin punastuneena muita vaunusta poistuvia matkustajia.

Jotenkin tuo keskustelu ilmensi tosi hyvin sitä, miten eri aaltopituuksilla matti meikäläiset ja tiedemiehet ovat maailman syntyä koskevissa keskusteluissa. Ei rivikansalaiselta löydy uskoa apinoihin esi-isinämme. Paljon helpompi on uskoa kaiken Luojaan. Toisaalta, tiedemiehet eivät suostu “alentumaan” (vai kenties nousemaan?) sille tasolle, millä tavalliset ihmiset asioita käsittelevät.

Evolutionistit ovat suorastaan kauhuissaan älykkään suunnittelun idean saamasta suosiosta. Siksi he ensin yrittävät estää sen pääsyn esille kokonaan, ja jos se ei onnistu, niin he aina yhdistävät sen “yksinkertaiseen uskoon luottaviin uskonnollisiin ihmisiin”. MUTTA: Intelligent Design (suom. Älykäs suunnittelu) on tieteellinen teoria, joka on sovellettavissa useille aloille. Se ei todellisuudessa ole mitenkään sidoksissa mihinkään uskontoon. Se on uskonto korkeintaan yhtä paljon kuin evoluutiokin. Toki se on yhteensopiva kristinuskon kanssa, aivan kuin evoluutio sopii yhteen ateismin kanssa.

Mielestäni vankkummattominkin teoria on saatava kyseenalaistaa.

Vuoden alussa on avattu suomenkielinen ID-sivusto, joka tarjoaa vaihtoehdon ajattelevalle kansalle, jolle on tähän asti fundamentalistisesti syötetty ainoastaan evoluutioteoriaa.

www.intelligentdesign.fi

Ehdottomasti tutustumisen arvoinen sivusto.

6. March 2006

Ajatus abortista

Delirious? -bändin biisi Our God Reigns kirvoitti tänään ajatuksen abortista:

2000 vuotta sitten ihmiset tappoivat Jeesuksen, kun Hän oli ehtinyt toimia varsinaisessa tehtävässään vasta muutaman vuoden ajan. Tämän päivän länsimaalaiset Joosef ja Maria todennäköisesti abortoisivat Hänet ennen kuin maailma saisi edes nähdä Vapahtajaansa. Hänhän oli ns. ei-toivottu lapsi ja laittoi vanhempiensa suunnitelmat uusiksi moneksi vuodeksi eteenpäin.

“40 million babies lost to God’s great orphanage
It’s a modern day genocide and a modern day disgrace
If this is a human right, then why aren’t we free?
The only freedom we have is in a man nailed to a tree.”
- Delirious?: Our God Reigns

Get free blog up and running in minutes with Blogsome
Theme designed by Jay of onefinejay.com